Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Refuse!

Kuva
*English below* Refuse, kieltäytyminen olisi kyllä helpoin tapa pitää turha jäte pois omasta kodista, ja koko maailmasta. Kuinka helposti on näemmä kertynyt meidån kotiimme kaiken näköistå näytepakkausta ja pikku putelia, turhan paljon vaatetta, astioita ja muuta tavaraa. Shoppailu on kuitenkin tämmöiselle maalaishipille ihan kirosana -vihaan sitä! Ikkunattomat, kuumat ostoskeskukset, ihmisiä joka puolella mihin päänsä kääntää, jatkuva melu….Ai kamala, kun pitää äkkiä aina päästä pois, ja mieluiten heti metsään nollaamaan tilanne. Mitenkään udolta kuullosta….?  En osta kosmetiikkaa kuin kerran parissa vuodessa, enkä haali kotiin mitään uutta sisustustavaraa, joka on tämän hetken kuuma juttu. En edes niitä viilenneitä tai täysin jäähtyneitäkään juttuja, vaan mitä vanhempi ja elämää nähneempi tavara, sen enemmän sen kiehtoo. Irlantilainen ostaa nykyisin enemmän kosmetiikkaa, kenkiä ja vaatteita kuin minä. Ei nyt tietysti meikkejä (vaikka se justiinsa muuten laittoi joh

Sairaus- ja sukkakriisi

Kuva
*English below* Täällä on aivan järkyttävä lumimyräkkä. Maisema on muuttunut pysyvästi mustavalkoiseksi, ja kesäihminen on siinä vaiheessa talvea, kun tuntuu siltä, että eihän tämä pirulainen pääty koskaan. Vaikka oikeastihan se on nyt vasta alkanut, mutta järkipuhe talvesta ja kesäihminen… Ne kaksi eivät vaan sovi yhteen.  Yhteen eivät sovi myöskään hippinainen ja yli 3 päivää loikoilua semisti sairaana. Oumaigaad, kun ei jatkuvaan liikkeeseen ja tekemiseen luodut kroppa ja pää millään kestä tätä makaamista. MITEN istumatyötä päivän tekevät ihmiset voivat töiden jälkeen vaan romahtaa sohvalle, ja olla siinä lopun aikaa?? Ei voi ymmärtää,kun joka paikkaa kolottaa tämä makaaminen! Pahinta on ehkä se, että kaikki muut flunssan oireet on tehokas superjuoma vienyt mennessään, mutta valtava päänsärky piinaa tauotta. Siis aivan tauotta. Ruutuaikaa olen laittanut minimiin, mutta kun ei oikein lukemistakaan silmät kestä pitkää aikaa putkeen, ja aika moni muu tekeminen on kauhean v

DYI tuoksuva puhdistustiiviste

Kuva
Pidän hurjasti hyvistä tuoksuista. Nyt tosin nenä on niin tukossa, että voin vain toivoa,ettäse joskus vielä palautuu toimivaksi värkiksi. Hiton flunssa!!! Yli vuoden ollut treveenä, ja nysse tuli! Ennen suihkuttelin kaikkea mahdollista kemikaalimömmöä ympäri taloa siivoskellessani ja välillä vaikka en edes siivonnutkaan,   jotta koti tuoksuisi hyvältä. Polttelin mitä vaan tuoksupaakkuja tuikkukupeissa, lykkäsin parfumoituja tikkuja joka huoneeseen, siivosin mahdollisin voimakastuoksuisilla aineilla. Huuhteluaineen ja pesuaineenkin valitsin ihan vaan sen mukaan, että olisi mahdollisimman voimakas tuoksu, joka mieluiten vielä pysyi pyykissä pitkään. Sama päti omaan ihoon ja hiuksiin; mitä mitään INCIä lukemaan   ja päätänsä kauhean vaikean näköisillä aineilla vaivaamaan, jos vaan tuoksu miellytti. Sitä sitten lykkäsi kaiken maailman cocktaileja itseensä; jopa   hiusparfuumiä muistan joskus käyttäneeni, kun sellaisen Charles De Gaullen lentokentältä ostin tosi innoissani niin mahtavasta

Kokeilu: Paljonko perheemme tuottaa roskaa kuukaudessa?

Kuva
*English below* ... Ja mitä sille voimme tehdä? Vai voimmeko? Heidi Arjen parempi puoli -blogista otti yhteyttä tammikuun alussa kiinnostavan haasteen merkeissä. Tammikuun ajan meidän molempien perheet elävät tällä normaalilla tavallamme, ja me molemmat dokumentoimme tuottamamme roskan määrän. Heidi keskittyy muoviin, minua kiinnostaa muovin lisäksi koko muukin paketti. Helmikuussa sitten otamme  (tai hippiperheen tapauksessa yritämme ottaa…) tiukkaakin tiukemman linjan, ja koitamme, onko elintapoja mahdollista muuttaa vieläkin parempaan suuntaan. Omalla kohdallani tiedän, että on, sillä jo nyt tulee monta hyvää juttua mieleeni. Helmikuussa täräytän ne käytäntöön! Mielenkiintoiseksi tämän tekee myös se, että Heidi perheineen asuu Helsingissä, meidän perheemme Länsi-Suomen maaseudulla. Jokainen perhe on tietysti omanlaisensa, mutta ehkä tämä kaupunki-maaseutuperheiden vertailu tuo jotain erilaisia näkökulmia ja ajatuksia omaan elämäänkin.  Heidin perheessä on kaksi lasta,

Diskriminoiva haaste nro 4

Kuva
*English below* Haaste 4 on vain naisille suunnattu, sillä NE päivät kuukaudesta on mahdollista saada Zero wastattua ihan helposti. Tämä sisältää ehkä myös noloja tunnustuksia, mutta ollaan niin kuin ihan aikuisina, että “luonnollista se on”, vaikka oikeasti nolottaa ruudun täällä päässä vähän tunnustaa osaa seuraavasta…. Ja sori, jos tätä lounastunnillasi vaikka lueskelet, vaikka "luonnollista se on!" Kuukuppi on ihan mieletön keksintö!! Ei hiostavia, hankaavia, haisevia siteitä. Ei tamponin naruja ja pelkoa toksisesta oireyhtymästä. Ei muovisiä paketteja, kääreitä, tamponinasettimia! Ei valkaisuaineita sisälläsi tai ihollasi. Kun kuukupin käytön oppii, ja siihen uskaltaa luottaa, niin ei enää paluuta muuhun ole. Jokainen meistä on erilainen, mutta jos edes muutaman siteen tai tamponin jättää joka kuukausi käyttämättä on sekin jo tyhjää parempi. Nopsasti googlaamalla löysin Prisman halvimman terveyssiteen hinnaksi 0,06 senttiä kipaleelta. Näistä jos vaihtaa suos