Kuumat juomat; elämää Irlantilaisen kanssa

*English below*
Nyt paukkuu muutamia faktoja siitä, millaista on elää pohjois-irlantilaisen kanssa. Tämä empiirisen tutkimukseni mukaan pätee myös tasavallan puoleisiin irlantilaisiin, joten heidät kaikki niputetaan nyt ihan vain irlantilainen  -nimikkeen alle, ja omani sitten tietysti kirjoitan isolla alkukirjaimella. Näin; pienet kielioppikertauksetkin tähän alkuun.

Yksi tärkeimmistä asioista heikäläisten elämässä on tee. Se on samalla viivalla perunoiden kanssa. Näiden taakse jäävät ihan kirkkaasti olut ja whisky. Perunoista ja teestä pystytään keskustelemaan tuntitolkulla, ja niitä kyetään kuluttamaan aivan järjettömän suuria määriä. Perunoita pelkän voin kanssa, perunoita pikkasen paistetun munan kanssa, perunoita papujen kanssa, perunoita pekonin kanssa, ja sunnuntaisin sitten perunoita aivan kaiken mahdollisen kanssa. Irlantilaisen isän ensimmäinen kysymys, kun Suomeen muutosta kerroimme oli, että syödäänkö siellä perunoita? Eikä mihinkään eisilläniinväliä -sävyyn, vaan oikein syvästi ja aidosti huolestuneeseen sävyyn -olihan poika vastauksesta riippuen lähes nälkäkuolemaan itseänsä hommaamassa! Kun tämä saatiin selvitettyä, piti järkyttyneelle iskälle keittää cup of tea, joka tietysti johti keskusteluun tästä kullanruskeasta nautintoaineesta, ja pienimuotoiseen shokkiin, kun selvisi, että suomalaiset ovat enemmän kahvinjuojakansaa. Hän hyvin vakavalla naamalla lupasi pitää poikansa Punjana-teevarastot täynnä Royal Mailin ja silloisen ja nykyisen Postin avustuksella, ja pyysi sen jälkeen semisti huojentuneena täydennystä kuppiinsa. 



Punjanat ovat kyllä kaappissa vakisijansa ottaneet, eikä oikein Prisman teehyllystä korvaavaa löydy, jos jostain syystä toimitus takkuaa. Nyt sitten tämä järkyttävä juttu muovista teepusseissa on johtanut suureen irtoteen etsintään, ja apua on löytynyt Irlantilaisen tädin avaustuksella. Pian Punjanat toivottavasti tulevat irtoversiona Belfast Breakfastin (????) ollessa tällä hetkellä ensimmäisellä sijalla!  Otaksun kuitenkin, että Irkku-isä edelleen ilmaantuu Helsinki-Vantaalle omat teepussit mukanaan, niin kuin tähänkin asti, oli niissä sitten muovia, amfetamiinia tai DDTtä. Mitään haittaa niistä ei reissatessa ole ollut, mutta tästä teenjuontitavasta kyllä. Ei nimittäin riitä kerta eikä kaksi, kun vielä ennen lentokentälle lähdön hetkeä on cup of tea pitänyt keitellä. Siinä on sitten rauhassa istuttu ja päivitelty vielä kotikylän juoruja, ja mulla kylmä hiki virtaa niskassa: “MENKÄÄ JO!!! TEIDÄN PITÄISI OLLA JO MATKALLA!!” Aina ovat kuitenkin koneeseen ehtineet, joskus juosten, joskus itkien lähtöportilla… * SYVÄ huokaus* Mutta se on sitten eri tarina. 

Lapset on tietysti pienestä pitäen opetettu tähän kansallisjuoman nauttimiseen, ensin laimeampana, sitten pikkasen astetta vahvistaen. Ja joo; joka ikinen aamu alkaa teekupillisella, viikonloppuna keitän suosita ihan teapotin täyteen.

Tarvitsen aamulla kahvini, mutta sen jälkeen ei uppoa kahvi, ei oikein millään. Päivän mittaan usein tekee kuitenkin  jotain lämmintä juomaa mieli, kun kovin viluinen ihminen olen. Viime kesänä innostuin villiyrteistä ja kasvimaan yrteistä, ja kun niitä tässä ympärillä kasvaa ja kasvatan,  keräilin niitä ja kuivasin takan päällä nipuissa (eritoeten täydenkuun aikaan maksimoidakseni niiden vaikutuksen kuukalenterin mukaan, mutta laitan sen tähän sulkeisin, kun on uber hippimäinen olo jo muutenkin…. Keräilin toki muutenkin. Vähän.).
Näistä tein sitten erilaisia sekoituksia, milloin mihinkin käyttötarkoitukseen. Jäljellä on enää eritoten PMS-vaivoihin ja vastustuskykyyn vaikuttava sekoitus, jota jatkan Clipperin vihreällä teellä, jotta se riittäisi kevääseen. Kuka nyt kaikista PMS-vaivoistaan tai heikosta vastustuskyvystä  kokonaan eroon haluaisikaan?? Tämä sekoitus pitää sisällään minttua, poimulehteä, siankärsämöä ja ruusun terälehtiä. Kaikki tästä luomuranchin pihasta tai puutarhasta noukittua, ja aaah, mitkä kesäfiilikset, kun sekoitusta nuuskii. Ja tietty ultimaattisen zero waste, ja ultimaattisen ilmaista! Säilytän niitä tuollaisessa tummassa lasisessa kasvisliemijauhepurkissa, josta on mahdotonta saada rumaa etikettiä pois...


Minttu vahvistaa vastustuskykyä, auttaa vatsaongelmiin ja lisää vastustuskykyä. Lisäksi se on superhelppo kasvatettava. Jopa niin helppo, että sen leviämistä on rajoitettava, ellei halua sen valtaavan koko yrttimaata tai perennapenkkiä.

Poimulehti hoitaa limakalvoja, estää tulehduksia ja parantaa ruuansulatusta. Se on myös tunnetusti naisten yrtti, sillä se tasapainoittaa hormonitoimintaa ja lievittää kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja. Poimulehteä voi käyttää sisäisesti teenä ja ulkoisesti esimerkiksi murskattuna haavoille estämään tulehduksia ja edistämään arpeutumista.



Siankärsämö lisää sapen ja mahanesteen eritystä, ja onkin suosittu yrtti ruokahaluttomuuteen ja helpottamaan ruuansulatusvaivoja. Se edistää myös suoliston toimintaa, auttaa ummetuksen hoidossa, eikä epämiellyttävät kaasuvaivatkaan kovasti enää vaivaa, jos sitä käytät. Siankärsämö sisältää runsaati sydämen toiminnalle tärkeitä hivenaineita, mangaania ja magnesiumia, alentaa verenpainetta (NIIIIIIIN usein tarvetta tälle!!!) ja verensokeria. Se vahvistaa immuunijärjestelmää ja on tulehduksia estävä, tehoaa myös hiivasieneen! Ja on lisäksi erittäin yleinen luonnonvarainen kasvi, mikä aina helpottaa kesällä täysin voipuneessa tilassa olevaa keräilijää.

Ruusun terälehdissä on mm. haihtuvia öljyjä ja flavonoideja, jotka vahvistavat immuunipuolustusta ja voivat helpottaa vilustumisen ja flunssan oireita, kurkkukipua ja hengitystietulehduksia. Ruusut myös helpottavat ruuansulatuselimistön toimintaa mm. vähentämällä liikahappoisuutta ja lievittämällä kipuja. Ruusutee voi auttaa myös PMS-oireissa tai kuukautiskivuissa. Ruusun terälehdet ovat antiseptisia ja voivat vähentää tulehduksia, sekä ne poistavat nesteitä ja myrkkyjä kehosta. Näitä löytyy helposti omasta pihasta, ja jopa piikittömiä versioita, joten ei tarvitse verta vuodattaa flavonoidiensa eteen.

Näitä liottelen kuumassa vedessä samalla kun juon ihanan makuisia litkujani usein hunajalla höytettynä. Käytössä on lapsuudenkodistani nyysitty mummu-vainajan teesihti, joka todennäköisesti 40 vuotta oli kuin pakasta vedetty, ja sitten syntyi meidän Onni….. Ei ole enää kuin pakasta vedetty. On kuin katujyrän alle jäänyt, vaikka se oli oikeasti vain meidän Onni… Dont ask… I did…Mutta vastausta en saanut!

Raskaana olevien kannattaa tutustua eri yrtteihin ja niiden käyttöön huolella, samoin ihmisten, joilla on pitkäaikaissairauksia ja yliherkkyyksiä. Olen onnekas, että en ole millekään yliherkkä, vaan olen saanut kokeilla kaiken maailman sekoituksia ihan hengissä pysyen! Olen pysynyt varmoissa kasveissa, ja lisännyt niitä ruokiin ja salaatteihin. Hitsi, kun tulikin kesää ikävä! 



Näihin mun yrttisotkuihini Irlantilainen ei koske pitkällä tikullakaan, sillä eihän se nyt ole teetä!!! Mutta kauhean kivasti hän on laittanut lapset nukkumaan ja tuonut ulos kuumaa juomaa, kun olen yrttejäni hoidellut ja keräillyt valoisina kesäöinä. Ah; uusi ikävän kouristus… Ja on ollut ainakin innostuvinaan, kun kaikista terveysvaikutuksista ja lääkinnällisistä hyödyistä olen vouhkannut tunti tolkulla, vaikka tosiasiassa on tainnut miettiä enemmän Elon Muskia kuin yöhortoiluni valtavaa sukseeta. Jos joskus on “mielenkiintoista” olla Irlantilaisen kanssa suhteessa, niin ei se  kyllä helppoa ole hippinkään rakastua!



Mutta ensi kesänä; muista ja käytä jokamiehen oikeutesi, ja täydennä juoma- ja yrttivarastosi ilmaiseksi ja niin mahdottoman jätteettömästi. Jokamiehen oikeudet on täällä Suomessa niin maailman paras juttu! Kysy lupaa maanomistajalta, niin kuin yksi  ranchin pellolla pyllistellyt mansikanpoimija viime kesänä, joka tahtoi luomupelloltani poimia villivihanneksia ja mansikanlehtiä. Luulenpa, että harva kieltäytyy, minä en ainakaan!

Living with an Irish man is just based on two facts; Feed him potatoes and keep the teapot hot. CONSTANTLY! His dad was so very VERY concern when we told about our plans to move to Finland: "Do they eat potatoes there in wee Finland!?" And that was a genuine, deep worry for his son's life, since it is of course related to amount of prudes available. When we got this fact sorted, he was in serious need for cup of tea, and it naturally brought him to the issue of drinking tea. And oh my when he heard that Finns prefer coffee to tea. "I'll send you Punjana, son!" And so he surely has done. Or she, I bet!

I do drink my coffee in the morning, but after that I can not drink it. Too much for me, but since I'm always cold I do like some sort of hot drink. I started to study and grow herbs in my garden, and also read lots about natural herbs, and plants and their healing properties. It is so very interesting! So l ended up collecting drying  lots of  different plants (tried to time it with the full moon, since it is supposed to bring all their best qualities out... Neighbours think I'm a hippie witch....!) and now I have been drinking my very zero waste and completely free mixtures all winter long. 

All I have left is this mint- alchemilla- rose pedal- achillea millefolium -mixture and I have started to mix it with Clipper green tea, so I don't run out of my summer drug. It smells heavenly. Factors that they all have in common are stronger immune system, less PMS and period symptoms, and better digestion. Then each one of them has super duper ingredients to help with heart problems, or antibacterial talent or what ever -you name it and nature has it!

I let them soak in this old tea mesh.It used to belong to my Granny, and it was spick and span until it met my son.... Probably 40 years without trouble, and then.... MY SON!!! It still works perfectly, it just has suffered from outside.

We have this incredible thing called every man's right here in Finland. It means that you can collect leaves and berries from the forests if you don't harm the plant or the land. People do collect lots of berries and mushrooms but foraging has been undervalueted. Plants have the power to heal anything, and we are lucky to have clean nature and this right to use it wisely. I am of course super lucky since I own land and forest, and all my land is organic. For the love of nature I tend to keep it that way too!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua